Kuinka toimia, kun viha vyöryy yli? – Tunteiden ymmärtämisen ja niiden tuntemisen anatomiasta

Useat pystyvät samaistuvat toisinaan siihen pieneen oravaan, jota vituttaa niin peijakkaasti. Yhdellä kyse on sattumanvaraisesta ja ohikiitävästä hetkestä, toisella on päällään kestovitutus, jonka tähtäin osoittaa päivittäin eri suuntiin.

Mikäli vitutusta ja vastaavia epämiellyttävitä tunteita hilloaa sisäänsä, on vaarana, että ne kasaantuvat röykkiöksi kehoon. Seurauksena on pitkäkestoinen ja epämääräinen jumitus, joka lopulta räjähtää tavalla, jonka jälki on harvemmin mairittelevaa tai kaunista katsottavaa.

Aivojen huippunopeat hälytysjärjestelmät

Merkittävin syyllinen ryöpsähtäviin vihan tuntemuksiin sijaitsee aivoissamme. Mantelitumakkeemme on mestariverkostoituja. Se pystyy hetkessä valjastamaan aivojen muut osat käyttöönsä ja saamaan ne hälytystilaan.

Mantelitumake on eräänlainen varasto tunnemuistillemme. Sieltä käsin se etsii vertailukohteita esiin nouseville epämiellyttäville tunteille.

Esimerkiksi, jos meitä on lapsena näykkäissyt koira, säpsähdämme edelleen sellaisen nähdessämme. Samoin, jos olemme joskus joutuneet petetyiksi parisuhteessa hälytysjärjestelmät aktivoituvat pienimmästäkin enteestä, että näin voisi tapahtua uudestaan.

Kaiken kruunuksi mantelitumake on äärimmäisen nopea. Aivojen limbinen järjestelmä ei pysy sen kyydissä, jonka myötä valistuneempi arvio tilanteesta ja sen todellisesta vaarasta tulee jälkijunassa useamman sekunnin myöhässä.

Tiedostamattomalle ihmiselle, jolla on vimmattu tarve uskoa ja reagoida omiin tunteisiinsa, tämä on liian hidasta toimintaa. Oleellista on silti malttaa pysähtyä hetkeksi.

Tuntemisen ja toiminnan väliin jää tyhjä tila

Kokemamme tunteen ja siihen reagoimisen väliin jää tyhjä tila, jossa meidän soisi viettävän enemmän aikaa. Kyseessä on eräänlainen odotustila sille, että aivot kykenevät syvempään analyysiin siitä, tarvitseeko tunteeseen reagoida vai ei.

Tähän tilaan viitataan, kun toiselle ihmiselle (tai itselle) vakuutellaan, että “hengitä vähän aikaan” tai “nuku yön yli”.

Mikäli emme suostu viettämään aikaa tuossa tyhjässä tilassa, ajelehdimme tunteidemme vietävinä silloinkin, kun niiden synnyttämä hälytys on väärä. On ensiarvoisen tärkeää ymmärtää ja sisäistää se, että omat tunteet eivät ole aina oikeassa.

Ruotsalainen Björn Natthiko Lindeblad oli entinen ekonomisti, joka päätyi neljäksitoista vuodeksi munkkiluostariin. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan Saatan olla väärässä. Tuosta ajasta hänen tärkein oppinsa oli:

“En enää usko kaikkea, mitä ajattelen.”

Ajatusten ja tunteiden analysointi tähtää siihen, että emme sorru itsellemme tai muille vahingollisiin valintoihin ja haitallisiin tekoihin. Samalla on tärkeää muistaa, että etenkin tunteet vaativat tulla myös puretuksi. Pelkkä analysointi johtaa herkästi tunteiden kieltämiseen, jonka seuraus on yhtäläinen tunteiden varastoimisen kanssa.

Keho ja mieli alkavat oireilla.

Tunne on fyysistä energiaa, jonka pitää saada liikkua.

Biofyysikko ja psykologi Peter A. Levine kirjoittaa trauman fyysisestä merkityksestä teoksessaan Kun tiikeri herää. Hän muistuttaa, että uhatun ihmisen täytyy purkaa liikkeelle pantu energia, että välttää joutumasta traumatisoitumisen uhriksi.

Tämä uhan aiheuttama ylimääräinen energia ei poistu omia aikojaan vaan säilyy kehossa ja aiheuttaa moninaisia oireita, kuten masennusta ja ahdistusta. Ne puolestaan saattavat purkautua juurikin vihan sanoina ja tekoina, joilla on lähes yksinomaan rikkova vaikutus ympäristöön sekä yksilöön itseensä. Kun organismi jää säilyttämään ylimääräistä energiaa, sen ulospäästäminen voi olla holtitonta.

Avain on siinä, että halutessaan ihminen kykenee kohdistamaan vaikeiden ja paisuneiden tunteiden holtittomat purkaukset valitsemaansa suuntaan.

Tänä päivänä on tarjolla monenlaista vihavalmennusta sekä myös erityisiä retriittejä, joissa oleellista osaa näyttelee myös vihan ja surun tunteiden ulospäästäminen. Myös puhtaat fyysiset toiminnot, kuten vaikkapa juokseminen, kamppaileminen ja huutaminen ovat erinomaisia tapoja tunteiden purkamiseen. Tämä sillä edellytyksellä, että ne tapahtuvat turvallisesti.

Ihminen, joka kykenee tulkitsemaan tunteitaan ja niihin reagoimisen tarvetta, mutta myös purkamaan itse tunteen aiheuttaman fyysisen energian, pystyy elämään pääsääntöisesti tasapainossa oman tunneilmastonsa keskellä.